Sivut

torstai 29. maaliskuuta 2012

Lucateus

Pittäähän sitä vähän Lucankin kuulumisia kirjoittaa. Eilinen kirjoitus kun oli vain Oonan ja mun reissusta. Pikkuherra jäi siis porukoilleni hoitoon matkan ajaksi. Eihän siinä mitään ihmeellistä pitänyt olla, mutta kun äitini joutui yllättäen sairaalaan meni pasmat hieman sekaisin. Mutta hyvin olivat pojjaat pärjännyt! Luca, ukki ja Jouni :D Itsekkin hieman sitä epäilin. Perjantai aamulla ei ollut ruoka maistunut, pientä ikävää kenties ilmassa. Ja illalla oltiin olkkarin ikkunalla kuulemma odoteltu et kyllä ne kohta tulee. Voi äitin pikkusta <3  Joutui vähän kauemmin odottamaan.

Maanantaina hän sitten pääsi taas ukin kanssa ajelemaan Helsinkiin. Matkalla oli ruokailupysähdys :) Kun pääsin sitten parkkipaikalle kuului auton takaosasta pientä haukuntaa <3 ja oi että sitä naamanpesua kun herran nappasin kainaloon <3 Ja sit seuraavaks pienet rähinät Oonan kans :D Kotimatkaksi pääsi poika äiskän kans samaan boxiin, voin vain kuvitella kuinka siellä nukuttiin kylkikyljessä :) Kotiin kun päästiin niin piti vähän ottaa lisää yhteen Oonan kanssa, tarkistaa kumpi on pomo :D Yö meillä nukuttiin tiiviisti yhdessä <3

Lauantaina ois nyt sit tarkoitus mennä Lucan ekaan mätsäriin! Ei tuo rescossa kävely vielä oikein suju, mutta harjoitus tekee mestarin. Ja pakko alkaa harjoittelemaan koska 6.5 oisi tarkoitus mennä Lahden pentunäyttelyyn. Siitä se sitten alkaa, Lucan näyttelyura :)

Tässä vielä parivaljakosta pieni poseeraus kuva.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Moscowa!!

Jaahas, paluu arkeen reissun jälkeen on koittanut ja jotain tekstiä tarttis kirjottaa.
Kaiken näköstä nähtiin ja koettiin. Venäjää ei jää ikävä enkä ihan heti pariin vuoteen harkitse uutta reissua sinne :D Mutta onneks bussissa oli loistavaa matkaseuraa, ei tuntunut reissu lainkaan niin pitkältä :)

Torstaina siis suuntasin Helsinkiin ja Länsiterminaaliin. Miliam Travelsin bussi siellä parkkipaikalla meitä jo odotteli. Kuin myös matkaseurani Maiju ja Minni. Sit roudattiin tavarat ja koirat bussiin ja mentiin terminaaliin odottelee laivaan pääsyä. Tallinnan puolella seuraan liittyi toinen Miliamin bussi ja 1000 kilsan matka kohti Venäjän Moskovaa alkoi!! Venäjän raja oli kans yks kokemus. Eka Viron virkailija kävi bussis tarkistamas kaikkien passit, sit mentiin Venäjän puolelle, siel ei tyydytty iha niin pieneen operaatioon. Jokanen matkustaja joutu ottaa henk.kohtaiset tavarat ja menee sisälle passintarkastukseen. Maijulla oli vähän vanha passikuva, ei meinattu neitiä päästää rajan yli :D Sit virkailijat tarkisti bussin sisältä ja päältä ja alta jajajajja.. Mut läpi päästin ja matka jatkui!!
 
Eräät reissaajat sit päätti ottaa ilon irti reissusta. Etupenkillä viini virtas, I love you baby kuuluu kovaa ja vähä korkeelta. Ja ei menny kauaa ku laatta lensi. Oltiin vähä vahingonilosii ;) Ja tosta lähtien I love you baby oli mein reissun tunnunbiisi!
Ja reissussa tosiaan oli hyvä porukka, paitti edellä mainitut ;) Mein edessä istu Anu, Janina ja Heidi joiden kans juttu luisti, välillä ehkä vähän lujaakin ;)

Porukka sit siinä illan edetessä kävi pikkuhiljaa maaten, toiset paremmin ja toiset vähä huonommin. Jokainen voi ite kuvitella millast on nukkuu bussin penkkirivillä.. Ja just ku saat unen päästä ni voi vittu!! Jotain jäätävää alkoi.Venäjän tiet, tai ainakin se mitä me ajettiin, on ihan täynnä monttuja. Olo oli ku perunapellolla ois ajanut, bussi hyppi ja pomppi, välil jarrutettin vähä kovemmin, välil painettii enemmä kaasuu ja pompittii lisää. Yrit siin sit nukkuu ja pysyy penkillä. Ois mielenkiinosta tietää miltä koirista tuntui, mut ei Oona ainakaa oo kertonu mulle.

Poliisitkin meijät pysäytti matkalla, kysäsivät kuulemma onks meillä jotain niille, Maili vastas et meil on vaa koiria, eivät sit huolineet onneks niitä ja antoi jatkaa matkaa :D Mitä lähemmäs Moskovaa päästiin sitä enemmän ruuhkia alkoi olla. 5 kilsan matkaan saattoi men jopa puol tuntii. Hotellille päästiin perjantai iltapäivällä. Ja heti siel oli kulkukoiria meit vastassa. Onneks ne tyyty haukkumaan vähän matkan päässä.
Mein hotellihuone oli kyl täyskymppi! Ihanan iso, ei löydetty mitään moitittavaa :)

Hotellin ravintola ei kyl sit saanu ihan tota täyttä kymppiä. Eihän siel mitää englantii osattu, vaikka heil oli kyl englanninkieliset menuut. Saatiin sit onneks tilattuu jotain, Maiju ei kyl ihan saanu sitä mitä tilas, mut syötyy tuli silti. Onneks Maili oli kans ravintolas paikalla tulkkaamassa, laskun maksaminen meinaan tuotti pikkasen ongelmia.

Lauantai aamulla herätys oli puol 7, vietiin koirat bussiin ja suunnattiin aamupalalle, ei kehuttavaa siinäkään :D Siitä sit suunnaksi näyttelpaikka, joka oli parin kilsan päässä. Siel oltiin kahdeksan jälkee ja mein kehän oli määrä alkaa 12.30. Mut ei ihan niin käynyt, 45 minsaa oli myöhässä. Tuomari oli tosi mukava ja nopee! Sille oli vissii sanottu et aikataulu kusee :D. Maiju ja Minni eka kehään, saivat ERI:n ja luokkasertin, sit mentiin me ja saatiin samat. Sit vielä paras narttuvalinta. Oona vie voitin ja sieltähän se sit napsahti!! Meidän viimeinen CACIB!! Oonasta tuli Venäjän valio, Eurasia Winner 2012 ja Kansainvälinen Muotovalio!! No piti sit viel uroksen kans käydä kehässä, uros oli ROP ja me VSP. Olin muutes aika happy!!

Aamuinen matka näyttelypaikalle kesti 10 minsaa, illal ei sit päästy ihan niin helpolla.. Matka takas kesti tunnin, ois voinu kestää kauemmin jollei oltais saatu apua eräältä venäläiseltä oppaalta.
Näyttelypaikalla ei tullu syötyy oikein mitään joten taas suunnattiin siihen kuuluisaan hotellin ravintolaan. Tällä kertaa siel oli englantia puhuva työntekijä paikalla. Tais olla jopa itse omistaja. Tilaukset saatiin siis helposti tehtyä. Mut ei niil kyl sit ollu mikään kiire niitä tehdä! Varmaan yli tunti odotettiin. Eikä siel ollu ees paljo väkee et sen takii ois kestäny. Istuttiin siel varmaa parikolme tuntii, joista puol tuntii käytettiin syömiseen. Huomas et oltiin myös aika väsyneitä, juttu oli todella levotonta. Maiju yritti kaupas kiittää venäjäks, tuloksena oli et kassatäti, pakkaajapoika ja vartia nauroi :D

Sunnuntai aamu alkoi taas koirien viennil bussiin ja aamupalalla. Sit luovutettiin hotellinavain. Ja suunnattiin näyttelypaikalle. Kehä piti olla 13.20 mut tunnin oli myöhässä. Sunnuntai oli Maijun ja Minnin päivä, olivat vuorostaan VSP kera sertin ja cacibin. Me jouduttiin tyytymään EH:n.. En kyllä ollu tulokseen ihan tyytyväinen ja sen varmaan matkaseura huomas :D Mut onneks me tarvittiin vain yksi serti ja cacib! Tuli tuolla näyttelypaikalla myös todettua että venäläiset naiset eivät hallitse vessakäyttäytymistä :D WC-pöntön oli aivan jäätävässä kunnossa, joko ihan kusessa tai veressä!! Hyi saasta!

Kotimatkalle päästiin sunnuntai illalla, jolloin alkoi käydä selväks et ei keritä siihen laivaan mihin piti.
Ei oltu päästy edes Moskovasta pois kun mein bussissa ilmeni jotain ongelmia. Maili ilmoitti et auton aivot on kastunut.. :D Tiedä sitten mitä tarkoitti. Mut onneks ilma parani mitä lähemmäs Viroo päästiin ja auto ei jättänyt meitä Venäjälle. Perunapelto jouduttiin kokemaan uudestaa, onneks täl kertaa oli enemmän väsy, ni se meni nopeemmin :D Rajalle tultiin maanantai aamulla 9 aikaan ja siitä läpi päästiin 11!! Eli kulutettii sit kaks tuntii siinä.. Ja täl kertaa oli viel lähempän Maijun jääminen Venäjälle :D Kaks virkailijaa meinaan tarkasteli sen passikuvaa. Mut olivat sit ihanii ja päästi läpi :D

Mein laiva kohti Helsinkiä lähti 17.30, sitä ennen kerittiin vähä käymää shoppailees Rimis :)
Laivassa oli hienoa huomata kuin loistava porukka miellä tosiaan oli, meit tais olla yli puolet ku istuttii baaris kuluttamas aikaa, ja sit ku laivasta poistuttiin ni koko konkkaronkka oli kasassa. Hienoja tuttavuuksia tuli ja toivottavasti vielä törmätään näyttelyissä!!

Iso kiiiiiitos rakkaalle Maijulle matkaseurasta <3 Sul tais olla aika kestäminen välil mun kans xDD mut ei se vissii mitää haitannu, ainaki oot viel viestei laittanu :D
Kiitokset myös Janina, Heidi ja Anu, jos satutte eksyy tänne ;) Toivottavasti törmäillään näyttelyis :) 


keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Voihan Venäjä!!

Huomenna se sitten on menoa!! Ja viel tarttis vaikka mitä tehdä ja tässä vaan koneella jumitan :D Tunnin päästä tarttis olla Koirakerhon kevätkokouksessa. Jos sit vaikka illalla tai aamulla sais kaiken kuntoon.. Tai no pakko saada. Klo 12.00 viimeistään on oltava Helsingissä. Sit tavarat bussiin ja matka voi alkaa.

Näkyy ja kuuluu siis tiistaina. Toivottavasti ei tarvii kirjotella mitään isompia kömmähdyksiä vaan pelkästään hyviä uutisia! ;) Se on moro!

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Turkkuses

Eilen tuli käytyä Turkkuses. Jonnan ja Jannen kihlajaiskahveilla :) Oli muute hyvät tarjottavat, nams. Näin taas pitkästä aikaa kaikki Turun raksut <3 Jotenkin tuntuu et oma elämä jumittaa paikalla, noi kaikki o kihlois ja yhet häät on tanssittu, Monulla o jo kaks lasta. Ihania muksuja ovatkin, tuossa kuva heistä Bella ja Benjamin. Tuo valloittava palloposkinen poika on mun rakas kummipoikani <3

Mut onneks mulla on ihania ystäviä ympärillä ja tärkeimpänä noi kaksi punaista aussia <3 Ja oma kämppä, tiedän et huonomminkin vois mennä :)

Eilen tuli hyviä uutisia Latviasta, Oonan siskolla Nanalla oli loistava näyttelypäivä Annan kanssa. Siitä tuli Kansainvälinen muotovalio, Latvian valio, Baltian valio ja sit vielä Latvian voittaja 2012! Onnittelut Nanalle, Heidille ja Annalle :)

Oon tässä nyt varmaa jo viikon miettiny et tarttis kattoo tavaroita valmiiks reissuun.. Edelleen ollaan vaiheessa TARTTIS.. Mitään ei oo siis tehtynä.. Ja kaks aikas kiireistä päivää edessä.. Ehkä mä vielä kerkeen, herätään sit vaiks torstaina aamuna normaali puol 5 ja aletaan pakkaa :)

Ja päivän tärkein uutinen on!! Lucalta on lähteny eka kulmahammas \o/
Lopuksi pitää vielä esitellä herran nukkumatyyli :D

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Tylsä päivä..

Tänään siis piti mennä koirien kanssa tonne sosiaalistumisrinkiin.. Mutta se jäi väliin. Bensatankki näytti et ei tänään Huittisiin ja tili lauloi samaa laulua.. Kaiken lisäks maha on ollu tänään kipee. Tiedä sitten alanko jo jännittää Venäjän reissua vai onko tullut syötyä jotain sopimatonta.. Mut toivottavasti tää menee nopeeta ohi, ei oo kiva lähtee istuu pitkää matkaa bussiin jos maha on kipee. :(

Tää päivä ollaan vietetty porukoilla, taas vaihteeks. Mikäs siinä kun ruokaa saa ja koirilla on vähä enemmän tilaa riehua. Kovasti odotetaan et pihasta sulaa kaikki lumet ni on sit kiva mennä täysii. Kuin myös oma takapiha alkaa näyttää vähän isommalta taas.

Tänään lähti Lucalta karvakorvat :D Jätkällä kohta ikää 5kk ja toisen kerran nypein nyt! Ei siis onneksi ole perinyt äitinsä karvankasvua!! Oonan korvat tartteis kans nyppiä, jos vaiks alkuviikosta ettei ne kerkee kauheesti kasvaa enne reissuu.

Eilen tuli maksettua tuo meidän reissun loppumaksu. Kääks, kohta lähdetään. Enkä vielä oo mitään asian eteen tehny, miettiny kyl kauheesti :D Jos sitä ottais vaikka kassin jo esiin, kun eka tietäis et minkä niistä monesta! Tarttis olla sellane et mahtuu paljo tavaraa, mut ei liikaa. On helppo kantaa. Ehkä sielt kaapista joku sopiva löytyy.

Lopuksi viel kuva viime juhannukesta. Kovin odotan jo kesää. <3 Talvikengist on jo siirrytty lenkkareihin ja takit on vaihtunu huppareihin. Viel ku sais farkkujen puntit käärii ylös ni oon happy!! :)



keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Ihana ilma!!

Keittiön lämpämittari näyttää tällä hetkellä +21 astetta! Kelpaa mulle :D Johtuu ehkä siitä että tuo ihana aurinko on koko päivän porottanut suoraan takapihalle <3 Lumet sulee, i like.

Eilen oli trimmipäivä. Käytiin siis Eurajoella Annan luona. Oona viimeisteltiin ensi viikon Venäjän reissua varten. Hyvältä näyttää neiti, vaikka taidan olla hieman puolueellinen sitä kehumaan. Mamman kulta on aina nättinä <3
Luca sai eilen uuden boxin, ei tarvii enää nyhjöttää pienessä pentuboxissa. :)

Ensi torstaina tosiaan lähden Oonan kanssa kohti Venäjää. Moskovaan KV- näyttelyyn metsästämään hyviä tuloksia. Seuraksi meille lähtee Maiju ja Minni :) Vissiin pittäis alkaa vähä kattoo jo mitä ottaa mukaan, ettei viikon pääst tarvii paniikis ettii kaikkii. Kunhan Oonan ja sen passin muistan ni se on jo paljon! :D Oma passi onkin matkanjärjestäjällä, toivottavasti hyvässä tallessa....
Luca jää mummille hoitoon mein reissun ajaks. Voi poika olla ihmeissään, on meinaan aikas mammanpoika! Uskoisin että saan aikas totaalisen naamapesun kun maanantaina reissusta sitten kotiudumme <3 Ja sen jälkee alkaa kauhee rähinä kun Oonaa on ollu ikävä. Niitä hetkiä odotellessa. Sen voimalla jaksaa viettää pari yötä bussissa. Onneksi on hyvää seuraa.

Tällä viikolla ois vielä pari työpäivää, koirien kans sosiaalistumisrinkiä ja Turkkuseen tarttis lähtee kihlajaiskahveille.. Niistä lisää myöhemmin. :) 

Vähän hakusessa vielä nämä asetukset, jostain syystä toi aikasemman teksin fontti ei muutu.. Hööööh.. 


maanantai 12. maaliskuuta 2012

Vihdoin!

Oon jo pitkään miettinyt, et jos tekis kotisivut noille mun karvakorville. Mut en sit oo saanu aikaseks.. Nyt sit päätin kokeilla tätä! Katotaan kuin kaua innostus pysyy :D

Tuun siis kirjottelemaan eniten noista mun kullanmuruista. Ehkä välillä jotain muutakin, jos elämässä sattuu ja tapahtuu :)

Eilen oltiin tän vuoden ekassa mätsärissä. Oona pääsi piiiitkästä aikaa kehään ja hienostihan siinä kävi! Neiti ravas tosi tomerasti, taisi olla hieman ikävä kehään. Tuloksena meillä oli pienten aikuisten PUN1 ja sit viel BIS7!!

Luca oli mukana, mutta joutui vielä katsomaan touhua sivusta. Kiltisti oli boxissa hiljaa ja tarkkaili menoa. Tarkoitus olisi pikkuherran kanssa mennä mätsäriin tän kuun lopussa. Saa nähdä mitä siitä tulee :)